Traumatietoisuus sosiaalialan käytännöissä – edellytyksiä ja ratkaisuja
Sosiaalialalla on tunnistettu tarve entistä traumatietoisemmalle työotteelle. Traumatietoisuutta on kehitetty monissa maissa erityisesti lastensuojelun palveluissa. Artikkelissa keskitytään siihen, miksi traumatietoisuutta tarvitaan ja mitkä tekijät mahdollistavat sen saavuttamisen.
Suomessa on viime aikoina haluttu kehittää entistä traumatietoisempia palveluita. Erityisesti lastensuojelun sijaishuollon osalta on havaittu kehittämistarpeita, jotta lasten ja nuorten traumaattisten kokemusten vaikutuksia heidän hyvinvointiinsa voitaisiin vähentää (Barkman, Liukkonen & Hipp 2023). Siirtyminen sijaishuollosta jälkihuoltoon tapahtuu monen nuoren kohdalla tilanteessa, jossa on meneillään muutoinkin suuria muutoksia. Moni nuori itsenäistyy sijaishuollosta välittömästi tultuaan täysi-ikäiseksi. Muutos tarkoittaa useimmiten itsenäisen asumisen ja vapauden lisäksi vastuuta itsestä ja omien asioiden hoitamisesta. Koska sijaishuollon aikaan liittyy tavallisesti vahva aikuisjohtoisuus ja -kontrolli, on itsenäistymiseen liittyvä muutos merkittävä. (Hirschovits-Gerz, Heino, Laine & Lempinen 2022; Törrönen & Vauhkonen 2012; Vierula ym. 2024.)
Jälkihuollon tarkoituksena on tarjota tukea sijaishuoltoon sijoitetuille nuorille ja varmistaa heidän siirtymänsä kohti aikuisuutta esimerkiksi tukemalla taloudellisesti sekä auttamalla asumiseen ja arkeen liittyvissä asioissa (Lastensuojelulaki 417/2007, 75–77§). Jälkihuollon merkitystä on korostettu, koska lastensuojelun jälkihuollon asiakkaina olevilla on todettu olevan muita nuoria haastavammat lähtökohdat aikuisuuteen (Hirschovits-Gerz ym. 2022, 23). Lastensuojelun jälkihuoltotyössä voidaan kohdata eri ajankohtiin liittyviä traumaattisia tapahtumia. Kyse voi olla ennen sijoitusta tapahtuneista, sijaishuollon aikaisista tai jälkihuollon aikana tapahtuvista tilanteista. (Riebschleger, Day & Damashek 2015.) Nämä menneisyyteen tai kuluvaan hetkeen liittyvät tapahtumat voivat olla kielteisiä tapahtumia nuoren omassa elämässä tai palvelujärjestelmän toiminnan aikaansaamia turvattomuuden kokemuksia (Vierula ym. 2024).
Salonen, Kaittila, Alin, Leinonen ja Anis (2025) ovatkin todenneet toimivan jälkihuollon koostuvan työntekijöiden osaamisesta, työn toteuttamisen rakenteista ja tarjottavasta tuesta. Työntekijöiden osaamisessa yksi keskeinen sisältö on traumatietoisuus. Sen lisäksi erikseen on mainittu kohtaamis- ja vuorovaikutustaidot sekä päihdetyön osaaminen. (Salonen ym. 2025.) Myös nuoret ovat kuvanneet yhdeksi unelmiensa jälkihuollon teemaksi mahdollisuuden traumakokemusten käsittelyyn (Inkinen & Lorentz 2022).
Koulutus ja sitoutuminen onnistumisen taustalla
Yhdeksi keskeiseksi traumatietoisen työotteen mahdollistajaksi on todettu se, että organisaation johto on sitoutunut sen käyttöönottoon ja tuo tämän selkeästi julki. Käytännössä tämä tarkoittaa toimintana esimerkiksi sitä, että työotteen käyttöönottoon varataan riittävästi aikaa ja resursseja. (Bunting ym. 2019; Kim, Aggarwal, Maloney & Tibbits 2021, 573; Lang, Campbell, Shanley, Crusto & Connell 2016.) Johdon tarjoaman tuen ja resurssien lisäksi traumatietoisen työotteen käyttöönottoa tuetaan lähes aina kouluttamalla asiakastyötä tekeviä työntekijöitä. Erilaisia koulutusmalleja löytyy runsaasti, ja osa niistä on suunnattu erityisesti tietyn asiakasryhmän kanssa työskenteleville ammattilaisille, esimerkiksi päihde- ja mielenterveyspalveluihin, lastensuojeluun tai kouluihin. Koulutukset vaihtelevat niin keston, sisällön kuin osallistujaryhmienkin osalta. (Akin, Strolin-Goltzman & Collins-Camargo 2017; Bunting ym. 2019; Fraser ym. 2014; Lang ym. 2016; Strand 2018.)
Ammattilaisille tarjottu koulutus ratkaisuna
Koulutuksen kautta tarjotaan tietoa traumoista ja tavoista tunnistaa trauman kokeneita henkilöitä sekä ymmärrystä trauman vaikutuksista ja siitä, mikä voi aktivoida menneisyyden traumakokemuksia. Tämä lisää mahdollisuuksia ymmärtää asiakkaiden elämässä olevia moninaisia ilmiöitä ja niiden yhteyksiä toisiinsa. (Dublin, Abramovitz, Katz & Layne 2021, 260–261; Kim ym. 2021, 575.) Tämän taas on nähty olevan yhteydessä työntekijöiden kasvaneeseen kykyyn osoittaa asiakkailleen empatiaa, mikä mahdollistaa aiempaa paremmat kohtaamiset (Bosk, Williams-Butler, Ruisard & MacKenzie 2020, 9; Dublin ym. 2021, 261). Myös työntekijöiden kokema sijaistraumatisoituminen on teema, jota on pidetty keskeisenä traumatietoisuuteen liittyvänä sisältönä (Purtle 2020, 727).
Se, kenelle koulutus on suunnattu, vaihtelee. Osa koulutuksista on kouluttajakoulutuksia, jolloin organisaatioihin koulutetaan avainhenkilöitä, jotka ovat myöhemmin vastuussa oman organisaationsa muun henkilökunnan kouluttamisesta. Toisissa koulutusmalleissa taas on pyritty tekemään koulutuksesta mahdollisimman moniammatillinen ja eri organisaatioiden edustajista koostuva. Tällä on pyritty mahdollistamaan se, että samojen asiakkaiden kanssa työskentelevät eri tahot ovat yhteisen tiedon äärellä ja voivat koulutuksen tarjoaman vuorovaikutuksen turvin löytää organisaatiorajat ylittäviä tapoja työskennellä yhdessä. (Cooper, Sadowski & Townsend 2023, 3053; Mahon 2022, 430–431; Steinkopf, Nordanger, Stige & Milde 2022, 633.) Yhtenä ratkaisuna on ollut se, että koulutukseen osallistuvat kaikki tietyn tiimin tai organisaation työntekijät (Lotty ym. 2024, 10).
Yksittäisten koulutuspäivien sijaan on havaittu pitkäkestoisten, prosessimaisten koulutusten soveltuvan paremmin uusien käytäntöjen omaksumiseen. Oppimisen kannalta keskeiseksi on havaittu myös se, että koulutuspäivien välille ei jää liian pitkää aikaa. (Dunkerley, Akin, Brook & Bruns 2021, 1089, 1093; Purtle 2020, 735.) Sekä Dublin ym. (2021, 261) sekä Purtle (2020, 738) kuitenkin toteavat, että epäselvää on, mikä on se minimiaika tai -tieto, joka koulutuksen tulee tarjota, jotta kyetään tukemaan traumatietoisen työotteen käyttöönottoa.
Tieto ja taito rinnakkain
Koulutusten osalta keskeinen tutkimustulos on se, ettei pelkkä tiedon tarjoaminen yksinomaan riitä. Uusi tieto tulee voida yhdistää jo olemassa olevaan tietoon sekä soveltaa käytäntöön jo koulutuksen aikana. (Lotty ym. 2024, 11; Steinkopf ym. 2022, 632.) Tiedon omaksumisen lisäksi koulutuksissa tulisikin muokata tietoa taidoiksi. Kim ym. (2021, 573) ovat todenneet taitojen harjoittelun koulutuksen aikana olevan sen hyödyistä huolimatta varsin harvinaista.
Traumatietoisen työotteen jalkauttamista ei kuitenkaan tulisi jättää yksinomaan koulutuksen varaan. Sen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten työotetta voidaan viedä osaksi arjen työtä ja syventää sitä kiinteäksi ja ohjaavaksi osaksi.
Jotta tiedon lisäksi kertyisi taitoja, tulisi koulutuksessa valittujen menetelmien olla monipuolisia ja vaihtelevia. Esimerkiksi yhteisoppimisen ja pienryhmätyöskentelyn, keskustelujen, roolipelaamisen ja case-esimerkkien on todettu syventävän osaamista. (Dublin ym. 2021, 261; Dunkerley ym. 2021, 1093; Kim ym. 2021, 575; Mahon 2022, 430–431.)
Traumatietoisen työotteen jalkauttamista ei kuitenkaan tulisi jättää yksinomaan koulutuksen varaan. Sen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten työotetta voidaan viedä osaksi arjen työtä ja syventää sitä kiinteäksi ja ohjaavaksi osaksi. Helppoina ylläpitävinä keinoina on pidetty esimerkiksi erilaisia työntekijöiden käyttöön luotuja tarkistuslistoja ja seinille kiinnitettäviä faktajulisteita. (Dunkerley ym. 2021, 1091; Kim ym. 2021, 575; Purtle 2020, 735.) Myös esihenkilöiden työskentelytavalla on havaittu olevan merkitystä sille, että traumatietoisuuteen liittyvää osaamista ylläpidetään työryhmissä. Bosk ja kumppanit (2020) ovat todenneet, että esihenkilön tulee omaksua traumatietoisen työotteen käytäntöjä osaksi omaa työtään, jotta hän voi tukea traumatietoisen työotteen ylläpitämistä asiakastyössä pitkäkestoisesti.
Traumatietoisen työotteen käyttöönoton edellytykset
Aiempien tutkimusten perusteella seuraavat sisällöt on huomioitu valmisteltaessa traumatietoista työotetta lastensuojelun jälkihuoltoon:
- Johdon mukaan ottaminen kehittämistyöhön: johdon tuki ja näkemys traumatietoisen työotteen merkityksestä on keskeinen tekijä työotteen omaksumiselle.
- Tiedon ja taidon rinnakkaisuus: Traumatietoisen työotteen omaksuminen vaatii tiedon lisäksi sen soveltamista ja harjoittelemista. Tieto tarvitsee rinnalleen kokeiluja.
- Valmennuksen tulee olla pitkäkestoista ja monimuotoista: jotta traumatietoinen työote jalkautuu, tulee valmennuksen olla riittävän pitkäkestoista ja prosessimaista sekä mahdollistaa yhdessä toimiminen ja ajattelu.
Traumatietoisen työotteen juurruttaminen lastensuojelun jälkihuoltoon edellyttää sekä rakenteellista sitoutumista että pitkäjänteistä, yhteistä oppimisprosessia. Johdon tuki luo perustan muutokselle, mutta käytännön tasolla muutos rakentuu arjen kokeiluista, työntekijöiden välisestä reflektoinnista ja siitä, että tieto ja taito kehittyvät rinnakkain. Traumatietoinen työote antaa mahdollisuuksia entistä turvallisempaan, ennakoitavampaan ja inhimillisempään työskentelyyn. Muutos vaatii kuitenkin organisaatiolta ja sen jäseniltä pitkäaikaista sitoutumista yhteiseen päämäärään.
Artikkeli on kirjoitettu osana TraumaTaito – traumatietoinen toimintamalli lastensuojelun jälkihuoltoon -hanketta. Hankkeessa kehitetään työotevalmennus ja siihen perustuva malli, jotka vahvistavat lastensuojelun jälkihuollon työntekijöiden kykyä lisätä turvallisuuden ja toivon kokemuksia nuorten arjessa sekä tunnistaa traumaattisten kokemusten vaikutuksia. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Laurea-ammattikorkeakoulu ja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kehittämisessä kumppanina on Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, ja hankkeen osarahoittajana toimii Euroopan unioni.
Lähteet
Akin, B. A., Strolin-Goltzman, J. & Collins-Camargo, C. 2017. Successes and Challenges in Developing Trauma-Informed Child Welfare Systems: A Real-World Case Study of Exploration and Initial Implementation. Children and Youth Services Review 82, 42–52.
Barkman, J., Liukkonen, J. & Hipp, T. 2023. Trauma- ja väkivaltatietoinen sijaishuolto – materiaali ammattilaisille sekä opiskelijoille. Teoksessa Trauma- ja väkivaltatietoinen sijaishuolto – selvitys kaltoinkohtelun nykytilasta sekä materiaali ammattilaisille ja opiskelijoille. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2023:35, 64–126.
Bosk, E. A., Williams-Butler, A., Ruisard, D. & MacKenzie, M. J. 2020. Frontline Staff Characteristics and Capacity for Trauma-Informed Care: Implications for the Child Welfare Workforce. Child Abuse & Neglect 110(3), 104536.
Bunting, L., Montgomery, L., Mooney, S., MacDonald, M., Coulter, S., Hayes, D. & Davidson, G. 2019. Trauma Informed Child Welfare Systems – A Rapid Evidence Review. International Journal of Environmental Research and Public Health 16(13), 2365.
Cooper, K., Sadowski, C. & Townsend, R. 2023. “You say One Thing Wrong, and Your Children are Gone”: Exploring Trauma-Informed Practices in Foster and Kinship Care. British Journal of Social Work 53(6), 3055–3072.
Dublin, S., Abramovitz, R., Katz, L. & Layne, C. M. 2021. How Do We Get to Trauma-Informed Practice? Retention and Application of Learning by Practitioners Trained Using the Core Curriculum on Childhood Trauma. Psychological trauma 13(2), 258–262.
Dunkerley, S., Akin, B. A., Brook, J. & Bruns, K. 2021. Child Welfare Caseworker and Trainer Perspectives on Initial Implementation of a Trauma-Informed Practice Approach. Journal of Child and Family Studies 30(4), 1082–1096.
Fraser, J., Griffin, J. L., Barto, B. L., Lo, C., Wenz-Gross, M., Spinazzola, J., Bodian, R. A., Nisenbaum, J. M. & Bartlett, J. 2014. Implementation of a Workforce Initiative to Build Trauma-Informed Child Welfare Practice and Services: Findings from the Massachusetts Child Trauma Project. Children and Youth Services Review 44, 233–242.
Hirschovits-Gerz, T., Weckroth, N., Ikonen, V. & Heino, T. 2022. Nuoret, nuoruus ja palvelujärjestelmä. Teoksessa Hirschovits-Gerz, T., Weckroth, N., Ikonen, V. & Heino, T. (toim.) Ikkuna aikuistumiseen. Selvitys lastensuojelun jälkihuollon ja ilman huoltajaa maahan tulleiden nuorten tuesta ja palveluista. Raportti 002/2022. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 22–28.
Inkinen, H. & Lorentz, R. 2022. Nuorten kokemuksesta nousevia kehittämistoiveita lastensuojelun jälkihuoltoon. Teoksessa Hirschovits-Gerz, T., Weckroth, N. & Heino, T. (toim.) Ikkuna aikuistumiseen. Selvitys lastensuojelun jälkihuollon ja ilman huoltajaa maahan tulleiden nuorten tuesta ja palveluista. Raportti 002/2022. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 32–39.
Kim, J., Aggarwal, A., Maloney, S. & Tibbits, M. 2021. Organizational Assessment to Implement Trauma-Informed Care for First Responders, Child Welfare Providers, and Healthcare Professionals. Professional Psychology: Research and Practice 52(6), 569–578.
Lang, J. M., Campbell, K., Shanley, P., Crusto, C. A. & Connell, C. M. 2016. Building Capacity for Trauma-Informed Care in the Child Welfare Systems: Initial Results of a Statewide Implementation. Child Maltreatment 21(2), 113–124.
Lotty, M., Kearns, N. & Frederico, M. 2024. Integrating trauma-informed practices in child welfare: A process study of graduate education. Journal of Public Child Welfare, 1–27.
Mahon, D. 2022. Implementing Trauma Informed Care in Human Services. An Ecological Scoping Review. Behavioral Sciences 12, 431.
Purtle, J. 2020. Systematic Review of Evaluations of Trauma-Informed Organizational Interventions That Include Staff Training. Trauma, Violence & Abuse 21(4), 725–740.
Riebschleger, J., Day, A. & Damashek, A. 2015. Foster Care Youth Share Stories of Trauma Before, During, and After Placement: Youth Voices for Building Trauma-Informed Systems of Care. Journal of aggression, maltreatment & trauma 24(4), 339–360.
Salonen, S., Kaittila, A., Alin, M., Leinonen, L., & Anis, M. 2025. Jälkihuolto mielenterveydellistä tukea tarvitsevien nuorten itsenäistymisen tukena. Janus: Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 33(4), 409–430.
Steinkopf, H., Nordanger, D., Stige, B. & Milde, A.M. 2022. How do staff in residential care transform Trauma-Informed principles into practice? A qualitative study from a Norwegian child welfare context. Nordic Social Work Research 12(5), 625–639.
Strand, V. C. 2018. Introduction: Developing Trauma Sensitive Child Welfare Systems. Teoksessa Strand, V. C. & Sprang, G. (eds.) Trauma Responsive Child Welfare Systems. Springer, 3–11.
Törrönen, M. & Vauhkonen, T. 2012. Itsenäistyminen elämänvaiheena: Osallistava vertaistutkimus sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten hyvinvoinnista. Helsinki: SOS-Lapsikylä.
Vierula, T., Korkiamäki, R., Saukkola, S., Pakarinen, T., Pohjolainen, A., Vanhatalo, N. & Eronen, T. 2024. Aikuistuvan nuoren lähtö julkisesta kodista – sijaishuollosta itsenäistymisen tapoja. Teoksessa Kiili, J., Jaakola, A.-M., Anis, M., Lamponen, T. & Stenvall, E. (toim.) Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus, 71–89.
Kirjoittaja
Niina Pietilä
Niina Pietilä on valtiotieteiden lisensiaatti ja laillistettu sosiaalityöntekijä. Hän työskentelee Metropoliassa lehtorina.
Traumatietoisuus sosiaalialan käytännöissä – edellytyksiä ja ratkaisuja – Metrospektiivi
Comments are closed